Sivut

torstai 8. maaliskuuta 2012

Kevään ensi kosketus

Aurinko. Lämmittää. Kirkastaa. Ilostuttaa. Antaa valoa. Ihana Aurinko.
Aurinko. Paljastaa. Likaa. Pölyä. Ulkona. Sisällä. Ihana Aurinko.
Aurinko. Antaa. Energiaa. Parantaa.Voimistaa. Ihana Aurinko.

Siitä keksii vaikka mitä. Auringosta. Positiivisia asioita pääasiassa.
Maaliskuun alusta tuntuu kuin olisin herännyt eloon itsekin, varmaan osittain auringonkin vaikutuksesta, mutta lienee syntymämerkilläkin olevan osuutta asiaan.

Pienien ihmeiten tapahtumista on saanut taas kiitollisena seurata. Eilen aamulla minulla oli roblema.
Yksi asia varmistui, joka on hyvä asia, mutta toi tullessaan myös vähän mietittävää järjestelyjen suhteen. Siinä siis oli se roblema. Iltapäivällä asiat järjestyivät yllättäin, ja parhaalla mahdollisella tavalla. Siitä olen kiitollinen nyt.

Meillä on pidetty sairastupaa. Kaikki mies-merkkiset kotonamme ovat vuorotelleet kuumeen kourissa. Minä säästyin - kiitollinen siitäkin olen. Ja siitä, että pojat paranivat kuitenkin hyvin, vaikkakin saimme viettää muutaman kotipäivän heidän kanssansa. Tarjasta oli taas suuri apu niinä päivinä, kun oli sovittuja työmenoja tai muuten vaan oli oltava töissä. Kiitos siitäkin :).

Kovin ovat nämä minun blogitekstini nyt kiitos-mielisiä, mutta olen päättänyt olla kiitollinen pienen pienistäkin asioista ja ihmeistä, onnen kantamoisista mitä tiellemme sattuu. Ja ajatella positiivisesti. Kun ajattelee positiivisesti, niin positiivisia asioita tapahtuu - siihen uskon vahvasti.

Kiitos, iloa ja valoa!

Kaisu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti