Alkaa olla tämä lyhyt kuukausi elettyä elämätä kohta. On se jännä, miten se sitten äkkiä tapahtuukin, tuo talven taittaminen. Tammikuu on yhtä rämpimistä joulun jälkeen, odottaa helmikuuta - joka sitten humpsahtaa nopeasti ohi ja ollaankin jo maaliskuulla. Keväässä. Valossa.
Rämpimiseltä on vähän tuntunut tämä vuoden alku. Toteutumattomia ja siirtyviä rojekteja jokunen, käden vääntöä voitokkain seurauksin, kipeyttä ja kolotusta, synkkää ja pakkasta. Onneksi ja iloksi oli muutamat juhlat siinä loppupuolella, Äitini 60-vuotiset ja Antin 2-vuotiset sekä Jarin synttärit. Sai juhlia ja järjestellä juttuja. Helmikuussa sitten rimpsautettiin ihan kunnolla, kun ystäväparin häiden jälkilöylyjä fiilisteltiin 80-luvun meiningillä. Ja olipa mukavata.
On kyllä paljon pohtimista minulla nyt omassa elämässä, kummallisia kaikuja tulee vähän joka suunnalta. Olen yrittänyt oppia kuuntelemaan näitä kaikuja, ja ymmärtämään sanomata. Uuden aloittaminen kutkuttaa kummasti, mutta vielä on muutama rasti käymättä ennenkuin tie on selvä. Onko uuden aloittaminen sitten vanhan loppu, vai onko sijaa kulkea rinnakkain, sen näkee sitten. Eilisen aamupäivän aikana sain kalenterin täyteen marraskuulle asti. Jos siis tämä uusi väylä aukiaa myös ja kaikki suunnitelmat toteutuvat. Eli ei pitäisi olla tekemisen puutetta ainakaan.
Pojat ilahduttavat joka päivä. Ihanat pienet miehet. Ihanat tempperamenttiset ukkelit. Suloiset rakkaat riehujat. Villit vipeltäjät. Kurittomat kakarat. "Otettasko äiti yhdet halit ja pusut" - ja kaikki on taas anteeksi saatu ja annettu.
Rauhaa ja rakkautta, elämäänne valoa ja iloa.
Kaius
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti